Myrskyn jälkeen on routasää

18.8.2019

Kesähessun piilotetut kynät palautettu! Kuka, saatana, ne piilotti ja miksi? Kyllä tää on nyt selvitettävä… Anyways, tyytyväisyyden huo´untaa sivusta hykerrellen seuraten, referoi synkkien aatosten tavoin mailleen ja sen alle hetkellisesti painunut reportterinne täten teille välitilinpäätöksen menneestä, jostain maailmoja syleilevästä ja rahtusen ymmärrystä järisyttäneestä… Elämää hivenen suurempi viikonloppu jo kaukana takanaan hän ja laskutavasta riippuen, kaiken kaikkiaan n. 15000 vertaistaan silmäparia saivat ensipalautteen perusteella nautiskella onnistumisista lähes kaikilla festivaalielämän sektoreilla.

Nopea aistinta ja järjestävän tahon salakuuntelu osoitti asioiden loksahdelleen uomiinsa melko kauttaaltaan, ilman pahaa ilmaa osapuolilleen aiheuttavia huomiotekijöitä, onneksi toki muutaman tolppaosuman ryydittämänä – mikä ilolla jatkokehitystyötä silmällä pitäen huomioitakoon. Tähän eivät siis makaamaan jää, uhoavat, ja lupaavat säilyttää itsensä ja ymmärtävien ystäviensä symbioosilla aikaan saadut hyvyydet, luvaten kuorruttaa sisältä kauniin kakkunsa kermalla ja kirsikoilla jatkossakin, toivottavasti lukuisina tulevina vuosina.

Tietäjät tietää, joten emme tässäkään yhteydessä lähde osiensa summaa yhtään tämän enempää aukomaan, toteamme vain yhdestä suusta olleemme mukana luomassa maailmasta viikonlopun verran parempaa paikkaa, lokaatioltaan keskellä kesän kohokohtaa, John Smith Rock Festivaalia!

Tätä kirjoitettaessa on siis tehty päätös tulevasta, mikä on jo, hyvät kuulijat, julki saatettukin, eli JSRF saa siis näyttömahdollisuuden myös anni domino 2020. Useissa savuissa iloittakoon, nyrpistelijät suokoot tekijöilleen paikan petraukseen, mikäli mielestään sen arvoisia ovat. Jälleenrakennuspalikat ovat näille sijoille jatkossakin kaavaillut, eli kivijalat, joille tulevat tekoset nousevat, ovat asemissaan, mutta kaikki se, mistä ovat tekijät vielä onnettoman tietämättömiä, ympäri heidän korvia annettakoon, eli mikäli juuri Sinulla on sanottavaa, sano. Mutta vaikka nyt on näin, älä Sinä, hölmö, tilaasi tuudittaudu… Yllättävät Sinut hetkellä, jolla sitä vähiten odotat, ja aina takaapäin…

Kaikelle tälle ja tulevalle löytyy selitys, jonka mittaamatonta arvoa emme voi koskaan liikaa korostaa, JSRF-crew. Saumattomuudessaan, varmuudessaan ja luotettavuudessaan ehkäisyvälinettä muistuttava kollektiivi ansaitsee juuri kaiken sen gloorian, jonka osakseen saavat! Tietäjien tavoin, hekin tietävät, joten kuitattakoon tämä lyhyesti ja jokaista tavua painottaen: SAATANAN ISO KIITOS! Joten ”Kovaa ajoa ja luotettavaa rynkytystä 6,66% varmuudella jo vuodesta 2016” –ryhmä…. Tiedätte kyllä! Miehekäs hali.

Mutta tunnekanavat tukkoon, ja tulta päin… Tulevaa ovat julmat jo juonineet, ettekä sen julkistamiselta välty, mikäli satutte kanssaan risteäville viestintäaalloille kovinkin pian… Petolinnut kertoivat ensimmäisten bändijulkistusten ottavan paikkansa viimeistään parin kuunkierron kuluttua, oletettavasti aiemminkin, eli in any case, pelottavan pian! Näinä päivinä selkiävien lopputulosten varmistuttua ärsyttäviä päivityksiä kulloinkin vallitsevasta asioiden tolasta voitte lukea yhtäältä täältä ja toisaalta päättävien elinten ilmeistä, eleistä ja äänenpainoista. Palaamme siis astiastolle, kunhan aihetta riemuun ilmenee!

Tätä kirjoitettaessa soi enkelten torvet ja tuomiopäivän pasuunat.

 


 

23.8.2019

Vapauttakaa lehdistö! Painokoneet puksuttamaan!

Ensimmäiset nimet paperissa! Se o menoa ny! Kuusi kovinkin – ruudun sillä ja tällä puolen – toivottua ryhmää on varmistanut saapumisensa tukemaan tervehenkistä harrastustoimintaamme! Kutsumattomillehan ei edelleenkään sijaa majatalosta löydy, eli täältä puolen ruutua juhlakutsut lähtevät ainoastaan tiheän seulan läpi siivilöityneille kohteille, mutta aiemman seurannan ja tiedon valossa ei posti ole väärään osoitteeseen nyt, eikä koskaan – ever – aiemminkaan eksynyt… Edustettuna valittujen joukossa kaunis kotimaamme ja sen läheisyydessä ulkonevat valtiot… Siinäpä kaikki mikä sinertävien huuliemme välistä lipsuu! Näistä jälleen myöhemmin…

Muutoin tilanne kehittymässä alkiovaiheeseen, eli bändisektorin kiirastuli syttymispisteessä! Hellvetin kuumia aaltoja – fyysisesti ja henkisesti – näköpiirissä… Isommat nimet haarukoitu, syöttiin tarttumistaan odotellaan… Bändipalapelin rakentamisen ihanuutta kiroiltu, itset ja toiset alimpaan hornaan hukutettu… Perushommia, siis.  

 


 

28.8.2019

Virallinen palautekeskustelu, eli johan tässä on töitä tehtykin… SE O PARTY (papiidipaadi) NY! Kuuskuuskuusenkaatajaiset – pelkoa ja inhoa Las Laukaassa! Kuumenevat kreppiraudat ja ihoteipillä korvan taakse vedetyt silmäpussit… Kiristävät mirrit ja jähmeä käytös… Niistä on pienet pojat, tytöt ja palautekaronkka tehty! Asialliset otsikot ja esityslistat läpinäkyvinä ja huonosti maskeerattuina alibeina riettauksille ja kehnolle elämälle aseinaan he käyvät tulta päin, ja aikovat oikeasti laittaa paaliin menneen ja unohtaa kaiken, mikä unohdettavissa on ja unohtaa kannattaa… Ja miksi emme männä vuosien huonoja huomisia uskoisi – siinä mitä luultavimmin onnistuvat…

Jengi, meill´ on kohta siis bileet! Rakas päiväkirja,.. mikäli tästä vielä sunnuntai nähdään, niin ei ikinä, ei ikinä, enää… Organisaation jäsenistölle hivenen vieraampi ”aikuisten oikeesti” taustalla, ajatuksena siis ”oikeasti” kerätä hitit ja hudit viime vuoden tekemisistä ja tekemättä jättämisistä. Eri sektoreiden vastaavat sadanpäämiehet saavat siis tuta isien käsistä, ja mahdollisuuden parantaa tapansa jatkossa, mikäli ura vielä tuon myllytyksen jälkeen urkenee. Kylmää kyytiä, kylmää kyytiä… Ovat kyllä iskunsa aiemminkin vastaanottaneet, joten luottakaamme että parkkiintunut nahkansa on vielä kerran kestävä joka poskelle tulevan ”rakentavan palautteen”… 

Mutta tästä ja monesta muusta seuraavalla luennolla, mikäli to-del-la monet asiat loksahtelevat paikalleen… Perkele, ku pelottaa…

P.S. Tätä kirjoitettaessa ei soi, on vain pelottava hiljaisuus…